Härmän tappioton putki tuli päätökseensä Apialla, kun isäntäjoukkue Pallo-Sepot oli tiistaina parempi 2-1 (2-0) -luvuin. Härmän esitys jäi ottelussa kokonaisuudessaan vaisuksi ja tilanteiden luominen oli vaikeaa. Härmän ainoan laukoi Valtteri Kaarna, joka onnistui toisessa ottelussa putkeen.
Avauspuolisko oli Härmältä liian heikkoa tekemistä, eikä omaa peliä saatu käyntiin toivotulla tavalla. Pallo-Sepot oli tehokas omissa paikoissaan ja iski nopeaan tahtiin kaksi maalia. Ensin onnistui Jarno Mattila, joka kokemuksella hyödynsi tilanteen boksissa 22'minuutilla ja pisti pallon varmasti sisään.
Lisää tuli neljä minuuttia myöhemmin. Sepot tuli oikealta, josta pallo pelattiin keskelle Teppo Tenkaselle, joka jatkoi nopeasti pallon Leevi Lundellille ja tämä laittoi pallon etutolpalta verkkoon.
Härmä sai avauspuolikkaan maalipaikkansa lähinnä erikoistilanteista, mutta hyvät kulmapotkut eivät johtaneet tulokseen. Kerran Jonni Thusberg pääsi läpiajoon, mutta Seppojen maalilla pelannut Haka-vahti Joonas Immonen torjui Thusbergin yrityksen ja tauolle lähdettiin 2-0 -kotijohdossa.
Toisella jaksolla Härmä paransi, mutta pelaamalla ei maalipaikoille päästy. Parhaat maalipaikat tulivat toisellakin jaksolla erikoistilanteista, joista yksi lopulta johti kavennukseen, kun Valtteri Kaarna pääsi laukomaan sivurajaheiton jälkihärdellistä pallon pömpeliin 65 minuutilla.
-En kyllä tunnistanut joukkuettani lähellekään parhaaksi Härmäksi. Vastustajakin teki molemmat maalinsa keskityksistä, vaikka olimme boxissa valmiissa ryhmityksessämme. Toisella jaksolla hallitsimme peliä erikoistilanteissa, mutta pelitilanteissa ei ollut vieläkään hurraamista, Härmän päävalmentaja Matti Hiukka toteaa.
Tappio oli Härmälle kauden neljäs ja ensimmäinen sitten toukokuun kahdennentoista päivän, jolloin NoPS antoi kyytiä Härmälle 5-1 (1-1) -lukemin. Seuraava ottelu onkin juuri NoPSia vastaan, joka taistelee kiivaasti nousuun oikeuttavasta ykkössijasta.
-Siinä ottelussa pitää pestä kasvot ja palata voittojen tielle, Hiukka sanoo.
Härmän avauskokoonpano: Eero Viljanen ; Vilppu Leinonen – Aleksi Topinoja – Tommi Ijäs – Prince Mokuma ; Leevi Saikkonen – Joni Lindroos – Valtteri Kaarna – Jonni Thusberg ; Pietari Palomäki – Juuso Lindroos
Härmän vaihtopenkki: Heikki Viitanen(mv), Joona Tuunainen, Ahmed Mohammed, Juho Nordström, Santeri Korpela, Santeri Stenius & Aaro Forss
Härmän vaihdot:
61min Leevi Saikkonen vaihtoon – Juho Nordström kentälle
61min Juuso Lindroos vaihtoon – Ahmed Mohammed kentälle
75min Prince Mokuma vaihtoon – Joona Tuunainen kentälle
81min Vilppu Leinonen vaihtoon – Santeri Stenius kentälle
86min Valtteri Kaarna vaihtoon – Santeri Korpela kentälle
Ottelun maalit:
22min 1-0 Jarno Mattila
26min 2-0 Leevi Lundell
65min 2-1 Valtteri Kaarna
Ottelun varoitukset:
10min Leevi Saikkonen, Härmä