• Otteluraportti Härmä-NoPS 1-0 (1-0)

    Yksi maali riitti torstai-iltana täyteen pistepottiin, kun Härmä palasi voittojen tielle kukistamalla NoPSin avausjakson maalilla 1-0. Ottelun ainokainen syntyi rangaistuspotkusta ja sen laukoi sisään Aleksi Topinoja.

     

    Härmän leirissä oli etukäteen tiedossa, että torstain ottelusta on todennäköisesti tulossa vääntö ja ennakko-odotukset myös toteutuivat. Fyysisesti pelaava NoPS on kerännyt sarjassa eniten varoituksia ja torstain ottelun jälkeen niitä on nostettu NoPSille kaikkiaan 31 kappaletta. Myös Härmälle nostettiin kolme varoitusta, jonka myötä Härmän varoitusluku näyttää lukua 13. Tietenkään kortit eivät aina kerro automaattisesti kaikkea, mutta antavat hyvää osviittaa. Täytyy myös painottaa, että NoPS ei pelaa sikaa, mutta kovaa, joka kuuluu lajin luonteeseen.

     

    Ennen avausmaalia ei juurikaan maalipaikkoja nähty. NoPS pääsi kerran yrittämään seitsemännellä minuutilla, mutta Eero Viljasella oli helppo työ torjua löysäksi jäänyt laukaus. Avausmaali syntyi 13 minuutilla rangaistuspotkusta. Juuso Lindroos kampitettiin boksissa ja pallo vietiin oikeutetusti pilkulle, josta Aleksi Topinoja upotti pallon varmasti alanurkkaan. NoPS-vahti Manu Kiljunen oli laukauksessa hyvin mukana, mutta Topinojan laukaus oli riittävän kova ja tarkka.

    Aleksi Topinoja upottaa ottelun voittomaalin
     

    Avausjaksolla ei maalipaikoilla juhlittu. Aaro Forssille aukesi 31 minuutilla puolivahingossa hyvä paikka lisätä Härmän johto kahteen maaliin, mutta laukaus boksista painui yli. Kahta minuuttia myöhemmin Forss sujahti läpiajoon, mutta louhikkoinen kosketus vei pallon aina Kiljusen käsiin asti. Loput avausjakson paikat puolin ja toisin oli hyvinkin puolittaisia.

     

    Jakson lopulla hyvän ottelun viheltänyt päätuomari Teemu Pylkkänen nosti kaksi varoitusta. Tilanne lähti NoPSin vapaapotkusta, jonka avustava erotuomari liputti paitsioksi. Härmä alkoi huutamaan "lippua", jonka jälkeen avustava laski lippunsa alas ja ottelu vastoin monien odotuksia jatkuikin. Pallo ajautui kulmalipulle, jonne Topinoja meni liukuen ja osui samalla NoPSin Pauli Pylvänäisen kintuille varoituksen arvoisesti. Pylvänäinen ei Topin liukkarista pitänyt ja kuittasi myös itselleen varoituksen tilanteen jälkimainingeista.

    Samu Jokela yrittää estää Aaro Forssin kulkua
     

    NoPS poistui tauolle ensimmäistä kertaa tällä kaudella tappioasemassa ja heti toisen jakson alussa kentällä näkyi viitteitä, että ottelusta voi tulla vielä kiihkeä. 49 minuutilla Joni Lindroos otti nyrkkeilypunnituksesta tuttua tuijotuskisaa nokialaisen kanssa vääntötilanteen päätteeksi. NoPSin Eemeli Salo tuli tilanteeseen ylimääräisenä ja tuuppi Lindroosin voimalla nurin. Sen jälkeen pidettiin pitkät puhuttelut kaikille osapuolille Pylkkäsen toimesta ja lopulta Salolle nostettiin ansaittu varoitus.

     

    Toisellakaan jaksolla ei järin montaa maalipaikka nähty, vaan peli oli pitkälti vääntämistä. Peli ei varmasti ollut helppo vihellettävä erotuomari Pylkkäselle, mutta ottelu pysyi miehen hanskassa loistavasti, joten kehut ovat paikallaan. Seuraavan kortin Pylkkänen joutui nostamaan Lindroosille, joka puolestaan kävi hiilostamassa kierroksilla käynyttä Saloa. NoPSin valmennus reagoi pian tämän jälkeen ja otti Salon vaihtoon, joten kenties pelin kuumin taistelupari erotettiin ennen kuin kumpikaan joutui vajaalle.

    Toisen jakson paras maalipaikka tuli Härmälle tunnin jälkeen, kun Valtteri Kaarna pelasi Pietari Palomäen läpiajoon, mutta laukaus painui pahasti yli. NoPS yritti rakennella hyökkäyksiään pääsääntöisesti pitkällä pallolla, jotka Härmän alakerta Topinojan johdolla hoiti kerta toisensa jälkeen varmasti pois. Muutamia potentiaalisia paikkoja NoPS sai kaukolaukauksista, joista Pekka Äijälän laukaus 77 minuutilla painui sivuverkkoon ja kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Joni Ikäläiseltä lähti terävä kaukolaukaus, joka painui niukasti vasemmalta ohi. Kuvaavaa on, että Viljanen ei montaa torjuntaa toisella jaksolla joutunut ottamaan, sillä yritykset painuivat järjestäen ohi.

    Pietari Palomäki voitti taas kovalla prosentilla pääpalloja, vaikka välillä mies olikin kovassa puristuksessa.

    Viimeiset kortit jaettiin vielä NoPSin Aldin Kadricille (79 min), jonka suu kävi hieman liikaa ja lisäajan neljännellä minuutilla Eero Viljaselle, joka asetteli maalipotkua liian kauan. Lisäajan toisella minuutilla NoPSille siunaantui vielä vapari vaarallisesta paikasta, mutta se laukaus jäi muuriin. NoPS ei tuntunut saavan kunnon kirivaihdetta missään vaiheessa silmään ja lopulta soi myös päätösvihellys.

     

    Näin Härmän sinänsä erikoinen kausi sai jatkoa. Kevätkierroksella Härmä hävisi TKT:lle, TP-T:lle ja NoPSille, jotka nyt syyskierroksella kaadettiin. Sen sijaan Pallo-Sepot, joiden kustannuksella Härmä otti kauden avausvoittonsa, oli syyskierroksella parempi viime viikolla. Voitto oli Härmälle kaikkiaan kahdeksas ja sen myötä pistemäärä kasvoi 27:ään. NoPSille tappio oli kolmas ja nokialaisten vahvaa kautta kuvaa se, että ennen eilistä peliä NoPS oli ollut tappioasemassa vain 75 peliminuuttia koko kauden aikana.

     

       -Ennen peliä ajattelin, että edessä on kauden fyysisin mittelö ja sehän siitä myös kehkeytyi. Kevätkierroksella jäimme NoPSin jalkoihin, joten tiesimme aika tarkalleen mitä odottaa. Olisimme halunneet pelata hieman enemmän pallon kanssa, mutta kaikki kunnia vastustajalle, turhaan he eivät sarjan kärkipäähän kuulu. Taisteluvoitto ja hyvin tyytyväinen olen joukkueen ilmeeseen, Härmän päävalmentaja Matti Hiukka kertoi ottelun jälkeen Hämeen Sanomille.


    Härmän avaus

    Härmän vaihtopenkki

    Heikki Viitanen, Vesa Virtanen, Joona Tuunainen, Ahmed Mohammed, Juuso Kemppainen, Santeri Stenius & Severi Keskitalo
    Härmän vaihdot
    74min Aaro Forss vaihtoon - Ahmed Mohammed kentälle
    76min Juuso Lindroos vaihtoon - Santeri Stenius kentälle
    82min Joni Lindroos vaihtoon - Joona Tuunainen kentälle
    Ottelun maalit
    13min 1-0 Aleksi Topinoja, rp
    Ottelun varoitukset
    43min Aleksi Topinoja, Härmä
    43min Pauli Pylvänäinen, NoPS
    49min Eemeli Salo, NoPS
    56min Joni Lindroos, Härmä
    79min Aldin Kadric, NoPS
    90+4min Eero Viljanen, Härmä

    Otteluraportin kuvat: Ari Kedonperä

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi