• Otteluraportti Härmä-Loiske 1-1 (0-0)

    Härmä hyvästeli Kaurialan tämän kauden osalta 1-1 (0-0) -tasapelillä Loiskeen kanssa. Ottelun taso ei järin korkeaksi noussut ja loppukin oli Härmälle jo harmittavan tuttu, kun Loiske tuli tasoihin lisäajan toisella minuutilla. Tasapelin myötä Kaurialan tappioton putki kuitenkin sai jatkoa.

     

    Lähtökohtana ja tavoitteena joukkueella oli ottaa torstai-illan ottelusta kolme pistettä ja jatkaa Kaurialan tappiotonta putkea. Kolme pistettä jäi saavuttamatta, mutta tappioton putki sai jatkoa ja Härmä ei tänäkään vuonna kärsinyt Kaurialassa yhtään tappiota. Tasapelissä oli silti vahvasti läsnä tappion maku, vaikka Härmän peliesityskään ei hurraahuutoja ansaitse.

     

    Härmä lähti otteluun viime otteluista tutulla 4-3-3 -formaatiolla. JanPa-otteluun verrattuna muutoksia oli jokaisella osa-alueella, kun puolustuksessa Vilppu Leinonen palasi vasemmaksi laitapuolustajaksi ja tällä kertaa Tommi Ijäksen toppariparina hääri Kaarle Keskitalo. Oikeana puolustajana juoksi totutusti Giscard Mosamete. Keskikentältä löytyi Joni Lindroosin ja JanPa-ottelussa pelikellossa olleen Prince Mokuman välistä uransa viimeisen ottelun Kaurialassa pelannut Vesa Virtanen. Hyökkäyskolmikko oli aseteltu muotoon Aaro Forss – Juuso Lindroos – Pietari Palomäki.

     

    Ensimmäisen paikan Härmä sai seitsemännellä peliminuutilla, kun Virtanen voitti pääpallon 100-0 ja kohdisti sen suoraan Juuso Lindroosille, joka laukoi voimalla boksin rajoilta ristikkoon. Kymmentä minuuttia myöhemmin Loiske-vahti Tuomas Mäkinen otti hyvän jalkatorjunnan, kun Palomäki pelattiin hyvään maalipaikkaan. Torjunnasta pallo suuntautui vielä Mäkisen taakse, mutta lipui tolppaa hipoen vain sivuverkkoon. Minuuttia myöhemmin Härmä-vahti Eero Viljanen joutui torjuntatöihin, mutta selvitti hienosti Teemu Hannulan vaarallisen laukauksen boksista.

    Palomäen laukaus suuntautui vielä Mäkisen selän taakse jalkatorjunnan jälkeen, mutta Härmän kannalta harmittavasti vain sivuverkkoon.

    Enempää vaarallisia paikkoja avausjaksolla ei enää nähtykään. Loiske oli paikoin hallitsevampi osapuoli ja Härmän peli haki uomiaan. Liekö syynä ollut tieto siitä, että 39.peliminuutilla edessä oli pieni palanen jalkapallokulttuuria. Pelikello eteni vääjäämättä kohti odotettua hetkeä, kunnes Härmä pääsi suorittamaan pelaajavaihdon. Kentältä asteli pois, viimeistä kertaa urallaan Kaurialassa, 39-vuotias Vesa Virtanen, joka sai ansaitut kunnianosoitukset niin kanssapelaajilta, vastustajalta kuin yleisöltäkin. Kapteenina toiminut Virtanen luovutti nauhan Palomäelle ja hyvästeli joukkuekaverinsa, kunnes asteli vajaan parin minuutin jäähyväisten jälkeen vaihtoon. Härmän avauskokoonpanosta löytyi torstaina neljä pelaajaa, jotka eivät olleet vielä edes syntyneet, kun Virtanen pelasi uransa ensimmäisen miesten pelin ja vaihdon myötä kentälle tuli yksi lisää, kun Santeri Korpela otti Wessen paikan.

    Vesa Virtanen, 39, jätti jäähyväiset Kaurialalle 39.peliminuutilla
     

    Ennen ottelua päävalmentaja Matti Hiukka toivoi, että joukkue pelaisi Virtasen jäähyväisten kunniaksi hyvän ottelun. Avausjaksolla hyvästä jäätiin kauaksi, mutta toisen jakson Härmä aloitti ryminällä. 49'minuutilla Palomäki pelasi Aaro Forssin nokikkain Mäkisen kanssa, mutta Mäkinen otti jälleen oivan jalkatorjunnan. Minuuttia myöhemmin Forss yritti hieman kauempaa, mutta laukaus painui vasemmalta ohi. Siitä ehti kulua vain minuutti ja Mosamete heitti laadukkaan matalan keskityksen boksiin, mutta kaksi härmäläistä suti pallosta lähietäisyydeltä ohi. Härmän paine jatkui ja miltei heti maalipotkun jälkeen Mäkinen otti jo kolmannen jalkatorjuntansa ottelussa, kun Palomäki yritti maalia Juuso Lindroosin hienosta jatkosta, mutta haaveeksi jäi tälläkin kertaa.

     

    Suurin rymistely Härmän osalta päättyi siihen ja sitten pelailtiin tunnin tienoille asti, jonka jälkeen Härmä teki triplavaihdon. Kentältä tulivat pois Juuso Lindroos, Joni Lindroos ja Pietari Palomäki ja kentälle meni nuori kolmikko Ahmed Mohammed, Severi Keskitalo ja Santeri Stenius. Alta kymmenen minuuttia vaihdosta ja Härmä iski ottelun avausosuman pitkän sivurajaheiton jälkimainingeista. Pallo lingottiin boksiin oikealta kulmalipun läheltä ja Tommi Ijäs jatkoi sen päällään lähemmäksi maalia. Pallo jäi elämään ja lopulta kentälle tullut Keskitalo onnistui nikkaamaan sen Aaro Forssille, joka laukoi nopean kääntölaukauksen ja pallo löytyi maalista. Vierasvahti Mäkinen sai laukaukseen käsiään väliin, mutta Forssin laukaus lähti niin nopeasti ja massan takaa, että pallo painui käsien kautta verkkoon ja Härmä siirtyi johtoon.

     

    Viimeisen kympin aikana Härmällä oli runsaasti tilaa hyökkäyspäässä, mutta mitään tilannetta ei saatu hyödynnettyä kunnolla. Paras paikka tintata lisäosuma tuli Santeri Steniukselle, mutta ”Sande” sijoitus meni millejä oikealta ohi. Loput tilanteet sössittiin vääriin ratkaisuihin tai heikkoihin viimeistely-yrityksiin. Hätää Härmällä ei oikein ollut missään vaiheessa loppua, mutta niin vain väsähtänyt Loiske päästettiin tasoihin vielä lisäajan toisella minuutilla, kun Matias Keskitalo sai pallon avopaikkaan ja pisti pelivälineen varmasti sisään ohi Heikki Viitasen, joka otti torjuntavastuun toiselle jaksolle. Pallo vietiin keskiympyrään ja ottelu vihellettiin päättyneeksi heti kun pallo peliin liikahti.

    Wesse ehti esittää Kaurialassa vielä parasta osaamistaan; pallo liukuen voimalla, mutta puhtaasti omille
     

    Härmä on menettänyt Tampereen Kolmosessa eniten pisteitä tällä kaudella lisäajan takaiskuilla. Ottelun loput onkin yksi selkeä parannuskohde ensi kaudelle, sillä torstaina pisteitä menetettiin jo neljännen kerran tällä kaudella lisäajalla.
       -Emme yltäneet läheskään parhaaseen menoomme. Paljon parempaa esitystä odottelin, mutta hirvittävän vaikeaksi teimme iltapuhteemme. Kyllä me siitä lähdemme, että hyvät jäähyväiset me kaudelle jätämme. Tästä esityksestä on hyvä parantaa, päävalmentaja Matti Hiukka kertoi Hämeen Sanomille ja viittasi jo kauden päättävään PJK-otteluun, joka pelataan viikon päästä lauantaina.

     

    Härmän avaus

    Härmän vaihdot
    39min Vesa Virtanen vaihtoon – Santeri Korpela kentälle
    46min Eero Viljanen vaihtoon – Heikki Viitanen kentälle
    62min Pietari Palomäki vaihtoon – Ahmed Mohammed kentälle
    62min Joni Lindroos vaihtoon – Severi Keskitalo kentälle
    62min Juuso Lindroos vaihtoon – Santeri Stenius kentälle
    Ottelun maalit
    68min 1-0 Aaro Forss (Severi Keskitalo)
    90+2min 1-1 Matias Keskitalo
    Ottelun varoitukset
    32min Joonas Liemula, Loiske
    83min Iiro Riponiemi, Loiske

    Otteluraportin kuvat: Ari Kedonperä
    Ottelupöytäkirja

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi